Ja kyseessä ei siis ole viittaus Pikkuiseen siskoon ja Pikkuveljeen, vaan ihan vain Pikkuiseen siskoon, joka kovasta yrityksetä huolimatta täyttää molemmat määreet. Pikkuinen sisko nimittäin mokasi. Eikä vain mokannut, vaan mokasi tyhmästi.
Olemme olleet nyt kaksi kokonaista päivää Kööpenhaminassa. Ensimmäinen päivä meni hilluessa Tivolissa, joka oli kallis, mutta ihan hieno. Ainakin jos tykkää tunnelmoida. Huvipuistolaitteiden takia sinne ei kannata mennä. Toki muutama hurja ja muutama lapsiystävällinen, mutta aika vähän. Eväät olisi ehdottomasti kannattanut ottaa mukaan, mutta eihän tuo ylimääräinen rahanmeno haitanne, kun Pikkuinen sisko mokasi ja rahaa jää säästöön 100€ vähintään.
Nimittäin vietimme tänään rauhallista lepopäivää käveleskelyn merkeissä ja huomenna piti suorittaa kiva, mutta raskaamman puoleinen päiväretki Legolandiin. Yksi reissun kohokohta, kun perheen muut ovat siellä jo käyneet ja vain me pahnan pohjimmaiset olemme jääneet paitsi. Mutta pitihän siinä olla se mutta. Kun on tällainen taula ei muista olevansa idiootti ja kun on tällainen idiootti ei tajua, että taulan piti tarkistaa asiat aina useaan otteeseen. Ainakin ne tärkeimmät. Nimittäin. Reilikortin viimeinen käyttöpäivä oli tänään. Ja tulisi melkein halvemmaksi lentää Legolandiin Suomesta, kuin mennä täälä omakustanteisesti julkisilla.
Että semmoista. Huomenna on siis varaa vuokrata vaikka pyörät, mutta, minne hemskuttiin niillä sitten mentäisiin, on vielä auki. 290 km Billundiin taitaa olla turhan pitkä matka? Onneksi Pikkuveli jaksaa olla urhea, kun huomasi, että jotakuta ketuttaa jo valmiiksi ihan omasta takaa...
Ja juna kulkee vaan, kulkee...
torstai 23. heinäkuuta 2015
maanantai 20. heinäkuuta 2015
Vähän väljähtäneitä ajatuksia Berliinistä
Nyt on Berliinikin jäänyt taa. Reissua on jäljellä nelisen vuorokautta ja väkisinkin pieni haikea tunne hiipii ajatuksiin. Monellakin tapaa. Joka päivä tuhansia junia saapuu asemalle sadoissa kaupungeissa. Olen aina pitänyt ajatuksesta. Nouseminen junasta. Uuden kaupungin tuoksut ja valot. Juna-paseman kiireiset ihmiset. Uudet alut. Mutta nyt, kun takana on ihana viikko ihanien ihmisten kanssa kaupungissa, jota rakastan, asian toinenkin puoli näkyy selvemmin. Joka päivä tuhansia junia lähtee sadoilta asemilta palaamatta koskaan takaisin täysin sellaisena kuin lähtivät.
On haikeaa lopetta reissu. On haikea jatkaa. Jos voisi pysähtyä tähän tai oikeastaan siihen hetkeen, kun aamu oli vaihtumassa päiväksi ja hyvästelimme Isoasiskoa, Pikkuista siskonpoikaa ja siskonmiestä. Alku ja loppu ovat parasta. Ehkä puolivälikin, mutta niiden väliin mahtuu paljon ikävää, haikeutta ja asioita, jotka tekevät aluista ja lopuista merkityksellisiä. Mutta jo riittäköön melodramaattinen haikailu ja kerrotaan Berliinistä. Aloitan siis alusta.
12 tuntia junassa. Sen verran on matkaa Budapestistä Berliiniin. Saavumme rautatieasemalle ja lähes samantien saan huomata, ettei kahden vuoden takaiset muistikuvat riitä edes lähimmälle kadulle asemasta. Pikkuiselle siskolle tämä on neljäs ja Pikkuveljelle ensimmäinen kerta Berliinissä. Suunnan keikauttaminen päinvastoin, lievää harhailua ja olemmekin pienellä sillalla yhdessä kolmen tärkeän ihmisen kanssa, jotka hyvästelimme tänä aamuna. Edessä oli kuitenkin tuolloin kuusi ihanaa päivää, eikä haikeutta ole sanaväleissä, eikä pilkuissa.
Pienen kävelymatkan jälkeen saavuimme keskeisellä paikalla sijaitsevalle asunnolle, jonka pehmeän valkoisia petejä sekä oman keittiön ja pesutilan tuomaa rauhaa nämä reissaajat osasivat jo heti arvostaa. Kaikkein ihastuttavin oli kuitenkin ihana reilu 1,5 vuotias siskonpoika, jonka innostus kaupungin vilkkaastsa liikenteestä (ratikoita!) ja muista ihmeistä taisi tarttua meihin muihinkin.
Berliini on sellainen kuin aina ennenkin, eikä kuitenkaan. Erityisen tästä kaupungista tekee fiilis, jota ei muualta löydä. Berliiniä ei voi mainostaa millään konkreettisella, kuten upeilla maisemilla tai ihmeellisillä nähtävyyksillä. Eurooppalaisien on turha myöskään odottaa mitään shokeeraavaa eroa kulttuurissa. Berliini on kaikkea, eikä mitään ja se on koettava itse rakastuakseen. Kuten minä. Olen viettänyt nyt neljä viikkoa Berliinissä ja aion palata.
Viikkoon mahtui weinschorlea, Berliner weißea, inkivääriteetä, olutta ja valkoviiniä. Hummusta, pastaa, kiinalaisia nyyttejä (joiden nimeä en muista), kesäkurpitsalasangea, käsespätleä, currywursteja, dönereitä, salaattia ja aamupalaksi väliin ihanan suomalaista kaurapuuroa. Nähtävyyspyöräretki (Pikkuinen sisko jäi siskonpojan kanssa touhuamaan), museoita, leikkipuistoja, puistoja, muuria, harhailua, löytämistä, maauimala ja jazzbändi, jonka keskenäinen dynamiikka oli musiikkia kiinnostavampaa (musiikki oli jazzia ilman jazzfiilstä, en tiennyt, että niin voi olla). Pitkiä aamuja, pitkiä kylpyjä, pitkiä kävelyitä, pitkiä huokauksia. Niin ja pipiläisyyttä (Pikkuinen sisko sai vatsasäryt ja flunssan) ja isosiskon hoivaa.
Lähdimme hiukan viisaampina kuin saavuimme. Holokaustin käsittämätön pahuus, jonka mahdollistivat nuo aivan tavalliset hyvät ihmiset, joita erottaa meistä vain vuodet ja asuinpaikka. Se on nyt myös osa Pikkuveljen maailmankuvaa muokkaavaa tietoa. Kuten myös kylmä sota. Teennäiset rajat ja toivo, joka piiloutuu kaikista pahimpaankin. Toivo tekee pahasta paremman ja pahemman. Meidän tehtäväksi jää muistaa, ettei paha ole mustavalkoista ja pysyvää. Huolehtia, ettei unohdu, että siirtyminen sellaiseen on niin hidasta, että sen huomaa usein vasta kun hätäjarru ei pysäytä koko junaa ennen railoa. Ja toivoa. Toivoa, vaikka se tekee kipeää. Sillä se on elävien velvollisuus ja mahdollisuus.
Berliini on edelleen se kaupunki, jonka Pikkuinen sisko on ottanut omakseen. Kaikkine vikoineen ja outouksineen. Itsepalvelupesulan persoonalliset pitäjät steampunk henkisine labralaseineen, superituhipit (siis jopa paljon nähneen kasvissyöjän mittapuulla), muodikkaasti Berliiniläiset humanistit tennareissaan ja neon värissä verkkatakeissaan, nudistit, bisnesmiehet, rikkaat, katumuusikot, elämäntapa-asunnottomat ja ihan vain tavalliset kaduntallaajat. Niihin kaikkiin Pikkuinen sisko ihastuu yhä uudelleen. Ennen kaikkea Berliini on sitä, että hyväksytään kaikki tavat viettää nämä elämänsä päivät. Tämä tuottaa katujen täydeltä pussailevia pariskuntia kaikissa sateenkaaren väreissä, syöttötuolin ja ystävälliset katseet kaikissa ravintoloissa lapsiperheille, tupakoitsijoiden savuhaitoista välittämättä jättäminen (Pikkuveli, eikä kyllä ihan Pikkuinen siskokaan ole tässä suhteessa ihan berliiniläishenkinen), nudisteja samassa uimapaikassa lasten kanssa ilman aitoja jne. Suurin osa vain ilahduttaa ainskin Pikkuista siskoa, mutta joskus sitä joutuu kohtaamaan rajoittuneisuutensa... sekin hyväksi varmaan silloin tällöin.
Nyt ollaan Kööpenhaminassa hotellissa, jonka kalliiksi tulleet lakanat ovat hyvä tapa lopettaa reissun kaikenlaiset yöpymiset. On ollut junia, kerrossänkyjä, teltan maalattioita, lisävuoteita, kovia patjoja, upottavia patjoja, patjattomia, valkoisia lakanoita, vaalean punaisia lakanoita, makuupusseja. On ollut lyhyitä, pitkiä, hyviä ja onnettomia yöunia.
On haikeaa lopetta reissu. On haikea jatkaa. Jos voisi pysähtyä tähän tai oikeastaan siihen hetkeen, kun aamu oli vaihtumassa päiväksi ja hyvästelimme Isoasiskoa, Pikkuista siskonpoikaa ja siskonmiestä. Alku ja loppu ovat parasta. Ehkä puolivälikin, mutta niiden väliin mahtuu paljon ikävää, haikeutta ja asioita, jotka tekevät aluista ja lopuista merkityksellisiä. Mutta jo riittäköön melodramaattinen haikailu ja kerrotaan Berliinistä. Aloitan siis alusta.
12 tuntia junassa. Sen verran on matkaa Budapestistä Berliiniin. Saavumme rautatieasemalle ja lähes samantien saan huomata, ettei kahden vuoden takaiset muistikuvat riitä edes lähimmälle kadulle asemasta. Pikkuiselle siskolle tämä on neljäs ja Pikkuveljelle ensimmäinen kerta Berliinissä. Suunnan keikauttaminen päinvastoin, lievää harhailua ja olemmekin pienellä sillalla yhdessä kolmen tärkeän ihmisen kanssa, jotka hyvästelimme tänä aamuna. Edessä oli kuitenkin tuolloin kuusi ihanaa päivää, eikä haikeutta ole sanaväleissä, eikä pilkuissa.
Pienen kävelymatkan jälkeen saavuimme keskeisellä paikalla sijaitsevalle asunnolle, jonka pehmeän valkoisia petejä sekä oman keittiön ja pesutilan tuomaa rauhaa nämä reissaajat osasivat jo heti arvostaa. Kaikkein ihastuttavin oli kuitenkin ihana reilu 1,5 vuotias siskonpoika, jonka innostus kaupungin vilkkaastsa liikenteestä (ratikoita!) ja muista ihmeistä taisi tarttua meihin muihinkin.
Berliini on sellainen kuin aina ennenkin, eikä kuitenkaan. Erityisen tästä kaupungista tekee fiilis, jota ei muualta löydä. Berliiniä ei voi mainostaa millään konkreettisella, kuten upeilla maisemilla tai ihmeellisillä nähtävyyksillä. Eurooppalaisien on turha myöskään odottaa mitään shokeeraavaa eroa kulttuurissa. Berliini on kaikkea, eikä mitään ja se on koettava itse rakastuakseen. Kuten minä. Olen viettänyt nyt neljä viikkoa Berliinissä ja aion palata.
Viikkoon mahtui weinschorlea, Berliner weißea, inkivääriteetä, olutta ja valkoviiniä. Hummusta, pastaa, kiinalaisia nyyttejä (joiden nimeä en muista), kesäkurpitsalasangea, käsespätleä, currywursteja, dönereitä, salaattia ja aamupalaksi väliin ihanan suomalaista kaurapuuroa. Nähtävyyspyöräretki (Pikkuinen sisko jäi siskonpojan kanssa touhuamaan), museoita, leikkipuistoja, puistoja, muuria, harhailua, löytämistä, maauimala ja jazzbändi, jonka keskenäinen dynamiikka oli musiikkia kiinnostavampaa (musiikki oli jazzia ilman jazzfiilstä, en tiennyt, että niin voi olla). Pitkiä aamuja, pitkiä kylpyjä, pitkiä kävelyitä, pitkiä huokauksia. Niin ja pipiläisyyttä (Pikkuinen sisko sai vatsasäryt ja flunssan) ja isosiskon hoivaa.
Lähdimme hiukan viisaampina kuin saavuimme. Holokaustin käsittämätön pahuus, jonka mahdollistivat nuo aivan tavalliset hyvät ihmiset, joita erottaa meistä vain vuodet ja asuinpaikka. Se on nyt myös osa Pikkuveljen maailmankuvaa muokkaavaa tietoa. Kuten myös kylmä sota. Teennäiset rajat ja toivo, joka piiloutuu kaikista pahimpaankin. Toivo tekee pahasta paremman ja pahemman. Meidän tehtäväksi jää muistaa, ettei paha ole mustavalkoista ja pysyvää. Huolehtia, ettei unohdu, että siirtyminen sellaiseen on niin hidasta, että sen huomaa usein vasta kun hätäjarru ei pysäytä koko junaa ennen railoa. Ja toivoa. Toivoa, vaikka se tekee kipeää. Sillä se on elävien velvollisuus ja mahdollisuus.
Berliini on edelleen se kaupunki, jonka Pikkuinen sisko on ottanut omakseen. Kaikkine vikoineen ja outouksineen. Itsepalvelupesulan persoonalliset pitäjät steampunk henkisine labralaseineen, superituhipit (siis jopa paljon nähneen kasvissyöjän mittapuulla), muodikkaasti Berliiniläiset humanistit tennareissaan ja neon värissä verkkatakeissaan, nudistit, bisnesmiehet, rikkaat, katumuusikot, elämäntapa-asunnottomat ja ihan vain tavalliset kaduntallaajat. Niihin kaikkiin Pikkuinen sisko ihastuu yhä uudelleen. Ennen kaikkea Berliini on sitä, että hyväksytään kaikki tavat viettää nämä elämänsä päivät. Tämä tuottaa katujen täydeltä pussailevia pariskuntia kaikissa sateenkaaren väreissä, syöttötuolin ja ystävälliset katseet kaikissa ravintoloissa lapsiperheille, tupakoitsijoiden savuhaitoista välittämättä jättäminen (Pikkuveli, eikä kyllä ihan Pikkuinen siskokaan ole tässä suhteessa ihan berliiniläishenkinen), nudisteja samassa uimapaikassa lasten kanssa ilman aitoja jne. Suurin osa vain ilahduttaa ainskin Pikkuista siskoa, mutta joskus sitä joutuu kohtaamaan rajoittuneisuutensa... sekin hyväksi varmaan silloin tällöin.
Nyt ollaan Kööpenhaminassa hotellissa, jonka kalliiksi tulleet lakanat ovat hyvä tapa lopettaa reissun kaikenlaiset yöpymiset. On ollut junia, kerrossänkyjä, teltan maalattioita, lisävuoteita, kovia patjoja, upottavia patjoja, patjattomia, valkoisia lakanoita, vaalean punaisia lakanoita, makuupusseja. On ollut lyhyitä, pitkiä, hyviä ja onnettomia yöunia.
keskiviikko 15. heinäkuuta 2015
Palloja ja parkumista Prahassa
Niin me saavuimme Prahaan. Vaikka vanhakaupunki onkin Unescon maailmanperintökohde, kelpaavat myös laitakaupungin talot katseltavaksi. Jos Prahaan saapuu junalla, kannattaa kurkistella ikkunasta. Laitakaupunki on kuin joukko humalaisia arkkitehtejä olisi kilpaillut keskenään, kuka keksii hölmöimmän näköisen talon. Heitimme kamat majoitukseen, keräsimme kaiken arvokkaan reppuun ja lähdimme katsastamaan kaupunkia. Pikkuveli ei ollut erityisen kiinnostunut joistain vanhoista taloista kukkuloilla ja Pikkuinen sisko ei tajunnut tyrehdyttää uhkaavaa harmia jäätelöllä.
Niinhän siinä kävi, että kapuamisen jälkeen mansikoiden ja croisanttien nauttimisesta huolimatta Pikkuveli huomasi jotakin. Nälkä. Pikkuisen siskon päähän ei ollut tullut pientäkään ajatusta, että syödäkin pitäisi ja kellohan oli vaikka mitä. Eihän sitä tietenkään silloin löydä ravintolaa, joka tarjoaisi ruokaa sekä valikoivalle Pikkuveljelle, että kasvissyöjä Pikkuiselle siskolle. Ilman karttaa. Melko vieraassa kaupungissa. Ja jäätelöäkään ei oltu syöty KAHTEEN! päivään. Ja vessaankin pitäisi päästä. Ja jäätelöä, jäätelöä pitäisi saada.
Usean hylätyn kiinalaisen ja monen suljetun paikallisen jälkkeen löytyi pitseria, jossa ei tietenkään ollut vessaa. Mutta kun löytää yhden, löytää toisen ja tosiaan pitseriaa vastapäätä oli pub-ravintola, jonka keittiö oli auki! Sieltä Pikkuveljelle paistinperunoita ja jotain lihaisaa ja Pikkuiselle siskolle sienipastaa. Ja mehua ja olutta. Ja vessa! Miten ihanalta se tuntuukaan (tässä vaiheessa Pikkuinen siskokin huomasi, että nälkähän tässä jo hiukan on)! Eikä haitannut vaikka pastaan oli lisätty listassa mainitsematta jäänyttä kanaa. Lautasen reunalle ne, joita Pikkuveli ei jaksa.
Seuraava päivä onneksi korvasi edellispäivän vahingot. Praha oli nähty (ainakin Pikkuveljen mielestä) ja Budapestiin oli matkan jatkuttava. Sitä ennen palasimme kuitenkin joenrantaan leikkimään näillä.
Hauskaa,
vaikkakin hankalaa ja sai meidät molemmat haaveilemaan tämmöisten hankkimisesta kotiin. Pikkuveli hokasi jutun juonen nopeammin ja Pikkuinen sisko sai enemmän mustelmia.
Ja vaikka telmiminen ja mustelmien hankkiminen saikin meidät myöhästymään junasta, oli leikki vähintäänkin sen n. 15€ arvoinen, jonka yhteensä tuhlasimme. Vinkkinä jälkipolville mainittakoon, että älä pue farkkuja, äläkä hyppää suoraan selällesi - se sattuu.
Niinhän siinä kävi, että kapuamisen jälkeen mansikoiden ja croisanttien nauttimisesta huolimatta Pikkuveli huomasi jotakin. Nälkä. Pikkuisen siskon päähän ei ollut tullut pientäkään ajatusta, että syödäkin pitäisi ja kellohan oli vaikka mitä. Eihän sitä tietenkään silloin löydä ravintolaa, joka tarjoaisi ruokaa sekä valikoivalle Pikkuveljelle, että kasvissyöjä Pikkuiselle siskolle. Ilman karttaa. Melko vieraassa kaupungissa. Ja jäätelöäkään ei oltu syöty KAHTEEN! päivään. Ja vessaankin pitäisi päästä. Ja jäätelöä, jäätelöä pitäisi saada.
Usean hylätyn kiinalaisen ja monen suljetun paikallisen jälkkeen löytyi pitseria, jossa ei tietenkään ollut vessaa. Mutta kun löytää yhden, löytää toisen ja tosiaan pitseriaa vastapäätä oli pub-ravintola, jonka keittiö oli auki! Sieltä Pikkuveljelle paistinperunoita ja jotain lihaisaa ja Pikkuiselle siskolle sienipastaa. Ja mehua ja olutta. Ja vessa! Miten ihanalta se tuntuukaan (tässä vaiheessa Pikkuinen siskokin huomasi, että nälkähän tässä jo hiukan on)! Eikä haitannut vaikka pastaan oli lisätty listassa mainitsematta jäänyttä kanaa. Lautasen reunalle ne, joita Pikkuveli ei jaksa.
Seuraava päivä onneksi korvasi edellispäivän vahingot. Praha oli nähty (ainakin Pikkuveljen mielestä) ja Budapestiin oli matkan jatkuttava. Sitä ennen palasimme kuitenkin joenrantaan leikkimään näillä.
Hauskaa,
vaikkakin hankalaa ja sai meidät molemmat haaveilemaan tämmöisten hankkimisesta kotiin. Pikkuveli hokasi jutun juonen nopeammin ja Pikkuinen sisko sai enemmän mustelmia.
Ja vaikka telmiminen ja mustelmien hankkiminen saikin meidät myöhästymään junasta, oli leikki vähintäänkin sen n. 15€ arvoinen, jonka yhteensä tuhlasimme. Vinkkinä jälkipolville mainittakoon, että älä pue farkkuja, äläkä hyppää suoraan selällesi - se sattuu.
tiistai 14. heinäkuuta 2015
Europa park : hurjat laitteet
En todellakaan ole samaa mieltä kuin Pikkuinen sisko, mitä hyviin laitteisiin tulee joten taidan kertoa laitteista vähän itse.
Silverstar: Oli oikeasti hurja laite ja yksi parhaista, muttei silti ihan paras. Tästä voi tietenkin olla montaa mieltä, mutta se onkin vain oma mielipiteeni. EuropaParkissa oli 4 laitetta jotka olivat hurjuus mittareissa samaa luokkaa ja kaukana muista laitteista. Silverstaarin paras kohta oli aivan selvästi alku jonka jälkeen se vain jatkui. Radalla oli pituutta 2 km joten se oli aika pitkä. Ylivoimaisesti alultaan lujavauhtisin laite.
Bluefire: Bluefire oli hyvin nopea, vaikka matka kesti pitkään. Siinä oli turvakaari,jossa oli sykemittari, joka näytti lukemaa sykkeestä. Ja lukemahan nousi korkealle ja oli siellä koko matkan ajan. Bluefire on varmaan suosituin laite koko EuropaParkissa ja sen huomaa, sillä jonot ovat tähtitieteelliset. Mutta kannattaa siihen silti edes kerran jonottaa. Sillä jos joku vuoristorata säikäyttää kiihtyvyydellä ja nopeudella niin se on Bluefire.
Wodan: EuropaParkin puuvuoristorata ei ole lähellekkään niin löysä kuin Linnanmäen Vanha vuoristorata. Se myös menee lujempaa kuin Särkänniemen Tornado. Ja jonotus alue on myös hienompi kuin missään muualla. Joten jos yksi EuropaParkin laite täytyy nimetä parhaaksi niin tässä on ykkös-ehdokas. Vuoristoradan jonotustilat on tehty Islannin jumalten tyyliin. Se kilpailee hienoudessaan koko muun puiston kanssa ja voittaa suurimman osan muista rakennuksista. Ja sitten on vielä se vuoristo rata. En tiedä onko koko EuropaParkissa mitään niin pelottavaa. Kauhutalo oli ilta satu verrattuna siihen.
Eurosat: Jonoa oli näistä neljästä kaikkein vähiten ja pääsimme laitteeseen alle puolessa tunnissa. Istuimme vaunuun ja vaunu lähti. Kun aloimme nousta tuli pilkko pimeää. Sitten alkoi kulua lähtölaskentaa ja, kun se oli menyt nollaan, vaunu lähti. Vuoristorata ei olisi ollut hurja päivän valossa, mutta pimeässä se oli aika hurja. Se oli silti huonoin laite näistä neljästä laitteesta.
Siinä oli EuropaParkin hurjimmat laitteet, vaikka ei niihin koko aikaa kannata tuhlata. Kannatta käydä katsomassa monipuolisesti esityksiä ja lasten laitteita. Ei sitä tiedä mikä niistä yllättää.
Silverstar: Oli oikeasti hurja laite ja yksi parhaista, muttei silti ihan paras. Tästä voi tietenkin olla montaa mieltä, mutta se onkin vain oma mielipiteeni. EuropaParkissa oli 4 laitetta jotka olivat hurjuus mittareissa samaa luokkaa ja kaukana muista laitteista. Silverstaarin paras kohta oli aivan selvästi alku jonka jälkeen se vain jatkui. Radalla oli pituutta 2 km joten se oli aika pitkä. Ylivoimaisesti alultaan lujavauhtisin laite.
Bluefire: Bluefire oli hyvin nopea, vaikka matka kesti pitkään. Siinä oli turvakaari,jossa oli sykemittari, joka näytti lukemaa sykkeestä. Ja lukemahan nousi korkealle ja oli siellä koko matkan ajan. Bluefire on varmaan suosituin laite koko EuropaParkissa ja sen huomaa, sillä jonot ovat tähtitieteelliset. Mutta kannattaa siihen silti edes kerran jonottaa. Sillä jos joku vuoristorata säikäyttää kiihtyvyydellä ja nopeudella niin se on Bluefire.
Wodan: EuropaParkin puuvuoristorata ei ole lähellekkään niin löysä kuin Linnanmäen Vanha vuoristorata. Se myös menee lujempaa kuin Särkänniemen Tornado. Ja jonotus alue on myös hienompi kuin missään muualla. Joten jos yksi EuropaParkin laite täytyy nimetä parhaaksi niin tässä on ykkös-ehdokas. Vuoristoradan jonotustilat on tehty Islannin jumalten tyyliin. Se kilpailee hienoudessaan koko muun puiston kanssa ja voittaa suurimman osan muista rakennuksista. Ja sitten on vielä se vuoristo rata. En tiedä onko koko EuropaParkissa mitään niin pelottavaa. Kauhutalo oli ilta satu verrattuna siihen.
Eurosat: Jonoa oli näistä neljästä kaikkein vähiten ja pääsimme laitteeseen alle puolessa tunnissa. Istuimme vaunuun ja vaunu lähti. Kun aloimme nousta tuli pilkko pimeää. Sitten alkoi kulua lähtölaskentaa ja, kun se oli menyt nollaan, vaunu lähti. Vuoristorata ei olisi ollut hurja päivän valossa, mutta pimeässä se oli aika hurja. Se oli silti huonoin laite näistä neljästä laitteesta.
Siinä oli EuropaParkin hurjimmat laitteet, vaikka ei niihin koko aikaa kannata tuhlata. Kannatta käydä katsomassa monipuolisesti esityksiä ja lasten laitteita. Ei sitä tiedä mikä niistä yllättää.
Rust, rusikoituja kylkiä ja ratoja
Wien jäi taa ja 10 tunnin, 4 eri junan ja yhden bussin jälkeen olimme Rustissa. Teltta pystytettiin ja aloimme ihastella leirintäalueen lännenteemaa saluunoineen, inkkarileirineen ja kullanhuuhdontoineen. Minkä aavistuksen muovinen tunnelma laimensi, määrä korvasi. Oli leiritulia, härkäratsastusta, country-musiikkia ja hauskoja mainoslauseita. Autenttisuutta lisäsi ostamatta jääneet makuualustat, tyynyt ja Pikkuisen siskon aivan liian ohut makuupussi Rustin hiukan koleat yöt huomioiden. Pikkuveli den sijaan nukkui paremmin kuin monella pehmeämmällä alustalla. Vieläköhän karjapaimenille olisi töitä?
Miksi siis päädyimme Rustiin. Rustissa sattuu sijaitsemaan ykdi Euroopan suurimmista huvipuistoista, ellei jopa suurin. Tähän massiiviseen laitokseen kannattaa vsrsta aikaa ja ostaa suosiolla kahden päivän lipun, eikä kuvitella selviytyvänsä yhdessä ainokaisessa päivässä, kuten me luulimme.
Puisto on jaettu Euroopan maihin, mikä sopi reissun teemaan oikein hyvin. Kuten Disneylandissa, myöskään EuropaParkissa ei kannata keskittyä pelkkiin hurjiin laitteisiin. Puiston ehdottomasti parasta antia on kulissit, jotka on toteutettu taidolla, eikä yksityiskohdissa ole säästelty. Laitteista suosittelenkin eritoten jotakin kolmesta erilaisesta maisemajunasta, joiden kyydistä hahmottuu suunnat ja paikan mahtava koko. Itse päädyimme ensimmäisenä päivänä kiertämään Skandinavian viitisen kertaa ennen poistumisreitin löytämistä.
Hurjista laitteista mieleen jäi oikeastaan vain Silverstar. Pikkuveli tosin on asiasta hiukan eri mieltä, mutta kertokoon itse. Sen sijaan omaksi suosikikseni osoittautui nuoremmalle väelle suunnattu Arthur ja Minimoit -elokuvien pohjalta tehty maa ja sen vuoristorata. Koko paikka oli hyvällä maulla tehty ja onnistui luomaan illuusion pikku mönkijäisenä olemisesta jopa tälle 178 senttiselle pilvenreunanhamuilijalle.
Kaksi päivää hurjastelua ja erityisesti kaksi yötä maalattialla oli tälle reissaajalle tarpeeksi ja päätös jatkaa yöjunalla Prahaan jo toisen huvipuistopäivän iltana syntyi varsin nopeasti.
Miksi siis päädyimme Rustiin. Rustissa sattuu sijaitsemaan ykdi Euroopan suurimmista huvipuistoista, ellei jopa suurin. Tähän massiiviseen laitokseen kannattaa vsrsta aikaa ja ostaa suosiolla kahden päivän lipun, eikä kuvitella selviytyvänsä yhdessä ainokaisessa päivässä, kuten me luulimme.
Puisto on jaettu Euroopan maihin, mikä sopi reissun teemaan oikein hyvin. Kuten Disneylandissa, myöskään EuropaParkissa ei kannata keskittyä pelkkiin hurjiin laitteisiin. Puiston ehdottomasti parasta antia on kulissit, jotka on toteutettu taidolla, eikä yksityiskohdissa ole säästelty. Laitteista suosittelenkin eritoten jotakin kolmesta erilaisesta maisemajunasta, joiden kyydistä hahmottuu suunnat ja paikan mahtava koko. Itse päädyimme ensimmäisenä päivänä kiertämään Skandinavian viitisen kertaa ennen poistumisreitin löytämistä.
Hurjista laitteista mieleen jäi oikeastaan vain Silverstar. Pikkuveli tosin on asiasta hiukan eri mieltä, mutta kertokoon itse. Sen sijaan omaksi suosikikseni osoittautui nuoremmalle väelle suunnattu Arthur ja Minimoit -elokuvien pohjalta tehty maa ja sen vuoristorata. Koko paikka oli hyvällä maulla tehty ja onnistui luomaan illuusion pikku mönkijäisenä olemisesta jopa tälle 178 senttiselle pilvenreunanhamuilijalle.
Kaksi päivää hurjastelua ja erityisesti kaksi yötä maalattialla oli tälle reissaajalle tarpeeksi ja päätös jatkaa yöjunalla Prahaan jo toisen huvipuistopäivän iltana syntyi varsin nopeasti.
maanantai 13. heinäkuuta 2015
Wien
Edelliseen postaukseen jäi vähän kertomati, kun oli kiirus jatkaa matkaa. Tässä kun pesemme Budapestissä vaatteita on aikaa kertoa Wienistä ja ehkä vähän Rustista ja Prahastakin. Katsotaan kuinka käy. Vaikka viestit tukevatkin viiveellä, etenen kronologisessa järjestyksessä lähinnä itseäni ajatellen. Muistini perusteella, kun ajattelen olleeni edellisessä elämässä kultakala.
Wieniin tosiaan päädyimme Bratislavasta pienen junamatkan jälkeen. Isoveli tuli mukaan, kun se oli todettu niin hyväksi matkaseuraksi ja epäilimme ettemme pääsisi majoitukseen ilmankaan. Isoveli oli onnistunut varaamaan huoneen aikamoisesta linnasta, mikä oli kiinnostavaa kahdelle hiukan reissussa rähjääntyneelle pikkusisarukselle.
Aivan hotellin vieressä avautui valtava Unescon maailmanperintökohteeksikin kelpuutettu puisto, joka yllätti paitsi valtavan kokonsa myös upeiden millintarkkssn hoidettujen puistokäytävien puolesta. Ehdottomasti vierailemisen arvoinen, vaikkei olisikaa vihreätä peukaloa tai vaikka se sijaitsisi Pikkuisen siskon tapaan keskellä kämmentä.
Nostalgian nälkään auttoi Wienin tivoli, joka värivaloineen ja maailmanpyörineen oli ihastuttavan vanhanaikainen. Ehkä kasaria tai ysäriä. Vaikea sijoittaa, mutta ihanasti kuitenkin hiukan kulahtanut. Kuin laitteet ja laitteiden ylläpitäjät olisivat tipahtaneet ajasta ja pysähtyneet paikalleen.
Laitteet kuitenkin toimivat kuten kuten pitikin. Ainakin kahta vanhempaa hihitytti hiukan timmimmät kurvit omanneen huvituksen jälkeen, joka pisti molempien päät sekaisin (siis vuoristorata, ei nainen). Iltavaloissa laahustaminen ja maailman pyörästä pimenevän kaupungin katseleminen oli kuitenkin puiston parasta antia. Suosittelen mukaan erityisesti nestemäistä evästä. Puisto toimii ilta-aikaan nuorehkojen immeisten kokoontumispaikkana.
Sen verran mahtavaksi Wien osoittautui, että päätimme pysyä vielä yhden yön. Isoveli lensi takaisin Suommeen ja olimme jälleen kaksin. Kävimme katselemassa paikallisten kesänviettotapoja ja molemmat pidimme yöllä näytettävästä elokuvasta, vaikka meidän pitikin poistua ennen loppua.
Seuraavakdi halpa Wieniläinen teltta mukana, matka jatkui kohti Rustia ja uusia huvipuistoseikkailuja.
Wieniin tosiaan päädyimme Bratislavasta pienen junamatkan jälkeen. Isoveli tuli mukaan, kun se oli todettu niin hyväksi matkaseuraksi ja epäilimme ettemme pääsisi majoitukseen ilmankaan. Isoveli oli onnistunut varaamaan huoneen aikamoisesta linnasta, mikä oli kiinnostavaa kahdelle hiukan reissussa rähjääntyneelle pikkusisarukselle.
Aivan hotellin vieressä avautui valtava Unescon maailmanperintökohteeksikin kelpuutettu puisto, joka yllätti paitsi valtavan kokonsa myös upeiden millintarkkssn hoidettujen puistokäytävien puolesta. Ehdottomasti vierailemisen arvoinen, vaikkei olisikaa vihreätä peukaloa tai vaikka se sijaitsisi Pikkuisen siskon tapaan keskellä kämmentä.
Nostalgian nälkään auttoi Wienin tivoli, joka värivaloineen ja maailmanpyörineen oli ihastuttavan vanhanaikainen. Ehkä kasaria tai ysäriä. Vaikea sijoittaa, mutta ihanasti kuitenkin hiukan kulahtanut. Kuin laitteet ja laitteiden ylläpitäjät olisivat tipahtaneet ajasta ja pysähtyneet paikalleen.
Laitteet kuitenkin toimivat kuten kuten pitikin. Ainakin kahta vanhempaa hihitytti hiukan timmimmät kurvit omanneen huvituksen jälkeen, joka pisti molempien päät sekaisin (siis vuoristorata, ei nainen). Iltavaloissa laahustaminen ja maailman pyörästä pimenevän kaupungin katseleminen oli kuitenkin puiston parasta antia. Suosittelen mukaan erityisesti nestemäistä evästä. Puisto toimii ilta-aikaan nuorehkojen immeisten kokoontumispaikkana.
Sen verran mahtavaksi Wien osoittautui, että päätimme pysyä vielä yhden yön. Isoveli lensi takaisin Suommeen ja olimme jälleen kaksin. Kävimme katselemassa paikallisten kesänviettotapoja ja molemmat pidimme yöllä näytettävästä elokuvasta, vaikka meidän pitikin poistua ennen loppua.
Seuraavakdi halpa Wieniläinen teltta mukana, matka jatkui kohti Rustia ja uusia huvipuistoseikkailuja.
sunnuntai 12. heinäkuuta 2015
Bratislavasta ja Wienistä
Vaikka junamatka Zell am Seestä Bratislavaan on pitkä ja vaihtorikas, ei se tunnu missään, kun perillä odottaa Isoveli. Tämä oli onnistunut matkaamaan jopa meitä rennommin jättäen passista ja hammasharjasta puolet pois. Ja tälläkertaa se ei ollut se, joka on helpommin korvattavissa.
Isoveljen hyyseissä yöjunien, Italian ja kevyehkön vuorikiipeilyn rasittamat matkalaiset saivat lepuuttaa tuskaisia jalkojaan hiukan paremman majoituksen pehmoisissa lakanoissa, Bratislava on erinomainen kaupunki niille, jotka tulevat helposti turistihuijatuksi ja inhoaa turistirysiä. Toki tännekin on turidtut turistipalveluineen löytäneet ja turisteista kiskotaan muutama ylimääräinen kolikko, jos vain onnistuu. Turistimäärän ja erityisesti hintatason pidättäytyvä kasvu saa aiksan drn, ettei kumpikaan haittaa. Turistihinnoilla ja muutamalla ekstra maksullakin loppulaskj jää slhaudemmaksi kuin monet hyvikdi luokitellut Vaikka junamatka Zell am Seestä Bratislavaan on pitkä ja vaihtorikas, ei se tunnu missään, kun perillä odottaa Isoveli. Tämä oli onnistunut matkaamaan jopa meitä rennommin jättäen passista ja hammasharjasta puolet pois. Ja tälläkertaa se ei ollut se, joka on helpommin korvattavissa.
Isoveljen hyyseissä yöjunien, Italian ja kevyehkön vuorikiipeilyn rasittamat matkalaiset saivat lepuuttaa tuskaisia jalkojaan hiukan paremman majoituksen pehmoisissa lakanoissa, Bratislava on erinomainen kaupunki niille, jotka tulevat helposti turistihuijatuksi ja inhoaa turistirysiä. Toki tännekin on turidtut turistipalveluineen löytäneet ja turisteista kiskotaan muutama ylimääräinen kolikko, jos vain onnistuu. Turistimäärän ja erityisesti hintatason pidättäytyvä kasvu saa aikaan sen, ettei kumpikaan haittaa. Turistihinnoilla ja muutamalla ekstra maksullakin loppulasku jää halvemmaksi kuin monet hyviksi luokitellut lounastarjoukset Suomessa. Vilkkaimmatkaan turistirysät eivät ruuhkaudu kamalaksi ja koko kaupungissa tuntui olevan vain kaksi pöydästä pöytään kiertävää krääsäkauppiasta.
Nähtävyyksiä on vähän ja ne voi kaikki hyvillä mielin ohittaa. Shoppailua ja vaatteiden pesua. Eläintarhaa. Olutta. Olutta. Hyvää ruokaa. Itäisen vaikutusten kauhun sekaista ihailua. Ja lisää olutta.
Reissun parhaimmaksi osoittautui kuitenkin tämä. Lapsille ja erityisesti lapsenmielisille.
Isoveljen hyyseissä yöjunien, Italian ja kevyehkön vuorikiipeilyn rasittamat matkalaiset saivat lepuuttaa tuskaisia jalkojaan hiukan paremman majoituksen pehmoisissa lakanoissa, Bratislava on erinomainen kaupunki niille, jotka tulevat helposti turistihuijatuksi ja inhoaa turistirysiä. Toki tännekin on turidtut turistipalveluineen löytäneet ja turisteista kiskotaan muutama ylimääräinen kolikko, jos vain onnistuu. Turistimäärän ja erityisesti hintatason pidättäytyvä kasvu saa aiksan drn, ettei kumpikaan haittaa. Turistihinnoilla ja muutamalla ekstra maksullakin loppulaskj jää slhaudemmaksi kuin monet hyvikdi luokitellut Vaikka junamatka Zell am Seestä Bratislavaan on pitkä ja vaihtorikas, ei se tunnu missään, kun perillä odottaa Isoveli. Tämä oli onnistunut matkaamaan jopa meitä rennommin jättäen passista ja hammasharjasta puolet pois. Ja tälläkertaa se ei ollut se, joka on helpommin korvattavissa.
Isoveljen hyyseissä yöjunien, Italian ja kevyehkön vuorikiipeilyn rasittamat matkalaiset saivat lepuuttaa tuskaisia jalkojaan hiukan paremman majoituksen pehmoisissa lakanoissa, Bratislava on erinomainen kaupunki niille, jotka tulevat helposti turistihuijatuksi ja inhoaa turistirysiä. Toki tännekin on turidtut turistipalveluineen löytäneet ja turisteista kiskotaan muutama ylimääräinen kolikko, jos vain onnistuu. Turistimäärän ja erityisesti hintatason pidättäytyvä kasvu saa aikaan sen, ettei kumpikaan haittaa. Turistihinnoilla ja muutamalla ekstra maksullakin loppulasku jää halvemmaksi kuin monet hyviksi luokitellut lounastarjoukset Suomessa. Vilkkaimmatkaan turistirysät eivät ruuhkaudu kamalaksi ja koko kaupungissa tuntui olevan vain kaksi pöydästä pöytään kiertävää krääsäkauppiasta.
Nähtävyyksiä on vähän ja ne voi kaikki hyvillä mielin ohittaa. Shoppailua ja vaatteiden pesua. Eläintarhaa. Olutta. Olutta. Hyvää ruokaa. Itäisen vaikutusten kauhun sekaista ihailua. Ja lisää olutta.
Reissun parhaimmaksi osoittautui kuitenkin tämä. Lapsille ja erityisesti lapsenmielisille.
Dinopuisto oli eläintarhan keskellä. Upeasti tehty. Hauska ja kiinnostava.
perjantai 3. heinäkuuta 2015
Salernosta, Münchenistä, Veneziasta, Zell am Seestä...
Niin se aika rientää, kun on kivaa. Pidemmän majoituksen ja aamulähtöjen vaikeudet ovat aiheuttaneet sen, että illalla kiinnostaa lähinnä nukkuminen. Salerno oli mukava, laiska lomailukaupunki. Aika pian päätimme, ettemme lähde Amalfi rannikon varsinaisiin kyliin busseilemaan. Kylien majoitukset olisi pitänyt varata paljon etukäteen ja Rooman katujen jälkeen kaipasimme vähemmän suorittamista ja enemmän laiskuutta.
Venezia oli oma ihanankamala itsensä. Harhailua ja löytämistä. Kolmen vuoden takainen Antikvariaatti nimeltään Aquarius (tai jotain sinneppäin) löytyi uudelleen ja muista turisteista huolimatta oli yhtä hurmaava kuin silloinkin. Saattoi mukaan tarttua jokunen kirjakin kukaties...
Zell am See oli hurmaava touhukas kesäinen alppikylä, jonka järvessä ja ympäröivissä vuorissa lepäsi slmä, muttei kroppa. Siutä piti huolta yli 7 tunnin kapuaminen ja tunturipuroista järveen valuva kylmä vesi. Aikaa olisi voinut viettää enemmänkin, mutta piti kiiruhtaa Bratislavaan, jossa meiyä odotti Isohko isoveli...
Laiskoja merenrantakävelyjä ja kirjan lukuhetkiä saimmekinsaimmekin. Joskus ei jaksanut edes peiton alle, kuten kuvasta näkyy. Pompejissa kävimme myös, eikä se päivän kuumuudesta huolimatta saanut pikkuveljeä uupumaan. Pikkuinen sisko sen sijaan uupui kyllä. On mielenkiintoista kuinka helposti jää ennen vierailua raunioilla tajuamatta, että kyseessä on tosiaan kaupunki ja kävelyä sen edestä. Vaikka ymmärtäähän pikkuveljen innostuksen.. Pääsihän pikkuveli ekaa kertaa bordelliin (eka kerta se oli Pikkuiselle siskollekkin). Sängyt tosin olivat kovia ja lupia (shewolf) kovin vähän.
Salernosta matka jatkui Müncheniin, koska elämä on joskus hankalaa. Samalla koimme myös ensimmäiset yöjunat, joihin pikkuveli sopeutui oikein mukavasti.
Münchenin 100 hengen telttamajoitus oli mielenkiintoinen, vaikka emme ehtineet paljon leiritunnelmasta nauttia ja joku halusi ryöstää kuivumassa ollert uimapöksyt.
Erdingin Thermalbad, jonne pääsi Münchenistä paikallisjunalla puolessa tunissa, oli mahtava. Aaltoaltaat, vesibaarit, vesiliukumäet, kasvohoidot, lillumisaltaat, riippumatot... Siellä oli kaikki ja saksalaisen käytännöllisyyden mukaiseti osioihin jako tarjosi rauhaa ja riemua, vedet olivat puhtaita ja ksikkea tarjolla.Venezia oli oma ihanankamala itsensä. Harhailua ja löytämistä. Kolmen vuoden takainen Antikvariaatti nimeltään Aquarius (tai jotain sinneppäin) löytyi uudelleen ja muista turisteista huolimatta oli yhtä hurmaava kuin silloinkin. Saattoi mukaan tarttua jokunen kirjakin kukaties...
Zell am See oli hurmaava touhukas kesäinen alppikylä, jonka järvessä ja ympäröivissä vuorissa lepäsi slmä, muttei kroppa. Siutä piti huolta yli 7 tunnin kapuaminen ja tunturipuroista järveen valuva kylmä vesi. Aikaa olisi voinut viettää enemmänkin, mutta piti kiiruhtaa Bratislavaan, jossa meiyä odotti Isohko isoveli...
keskiviikko 24. kesäkuuta 2015
Roomasta
Niin se Rooma jäi taa ja saavuimme Salernoon. Majoitus oli saanut haukkuja ja epävarmoina varasimme kaksi yötä. Jo pelkät neuvot ja kirjalaina (Pompejista) olivat hinnan väärti ja näyttää siltä, että saamme olla dormissa keskenämme.
Kuva Rooman majoituksen ikkunasta. Rappioromantiikkaa.
Pikkuveli oppi paikallisen liikennekulttuurin nopeasti ja sai toimia paitsi kantojuhtana myös Pikkuisen siskon turvamiehenä liikennevaloissa. Krääsäkaupustelijat ja taskuvarasuhka pilasivat hiukan tunnelmaa, mutta hauskaa oli. Suosittelen varovaisuutta ja säännöllistä jäätelön syöntiä hyvän mielen ylläpitämiseksi.
Paavin pikkuinen kappeli oli kaikkea muuta kuin pieni ja tämä oli ilme useissa Rooman nähtävyyksissä kuten Pantheonilla ja Colosseumilla Voiton vei kuitenkin Capuchin krypta, jossa 4 000 munkin luista oli aikanaan tehty taidetta. Siellä ilmeikkäät munkit huolehtivat, ettei vierailijat unohda kuolevaisuuttaan.
" Mitä te olette, me olimme. Mitä olemme, tulette olemmaan"
Valokuvata ei saanut, mutta googlettaa voi ja vierailla kannattaa.
sunnuntai 21. kesäkuuta 2015
Helsinki-Vantaalla
"Hän usvan turvin pakeni ja katos kokonaan,
ja ovet auki jätti hän ja lamput palamaan"
~kuka lohduttaisi nyytiä? -kirjasta
Niin se tuli se lähdön aika. Kukaan ei itkeä tirrauttanut, vaikka haikeutta ilmassa hiukan saattoi havaitakkin. Aamulla hiukan rauhoittunut reissujännitys katosi kokonaan turvatarkastuksen jälkeen ja tilalle on tullut puhdas innostus.
Pikkuveljenkin jännitysinnostus on vaihtunut perinteikkäämpään aurinkolasien takaiseen urahteluun. Tosin Pikkuinen sisko epäilee, että pinnan alla löytyy innostusta sieltäkin.
Nämä sisarukset ovat valmiina koneeseen, vaikka tää lentoasemaistuskelu menettikin jo hohtoaan.
lauantai 20. kesäkuuta 2015
Mulla kauas menolippu on...
... tai ehkä on. Alan ymmärtää niitä, jotka ovat valmiita maksamaan ylimääräistä, jotta kaikki pysyy tuttuna ja turvallisena. Niitä, jotka vuodesta toiseen istuvat samalla tuolilla, aina kolme tyynyä persauksen alla. Ainakin kun takana on vuosituhannen aiheeton ahdistus, kun tuttu ja turvallinen Ryanair vaihtui Norwegianiin tälle reissulle. Lisäpainetta aiheuttaa sen sisäistäminen, että on todella yksin vastuussa paitsi itsestään, myös tuommoisesta pienestä ihmisalusta (joka tosin on melkoisen venähtänyt taimi).
Pakkaukset on tarkistettu noin tusinan kertaa ja hiukan ehkä muristukkin. Paljon enemmän olisi voinut suunnitella ja valmistella, mutta hieno reissu joka tapauksessa tulossa. Ihanaa ihanaa.
Päivitetty reissusuunnitelma on: Rooma->Pompeiji->Amalfi rannikko->Venetsia->Merano->Zell am See->Wien->Bratislava->Ljubmikälie->München->Rust->Berliini->Hannover/Hamburg->Billung->Kööpenhamina ja luvassa siis pludjaamista erilaisissa vesisoikoissa, hurvittelua huvipuistoissa, kaikemmoisia elukoita, nähtävyyksiä, kaupunkeja ja ruokaa. mmm... Ruokaa.
Seuraavan kerran päivitystä mahdollisesti Roomasta, jossa meitä odottaa kuuma ja paahtava helle, sekä pölyiset kadut.
Pakkaukset on tarkistettu noin tusinan kertaa ja hiukan ehkä muristukkin. Paljon enemmän olisi voinut suunnitella ja valmistella, mutta hieno reissu joka tapauksessa tulossa. Ihanaa ihanaa.
Päivitetty reissusuunnitelma on: Rooma->Pompeiji->Amalfi rannikko->Venetsia->Merano->Zell am See->Wien->Bratislava->Ljubmikälie->München->Rust->Berliini->Hannover/Hamburg->Billung->Kööpenhamina ja luvassa siis pludjaamista erilaisissa vesisoikoissa, hurvittelua huvipuistoissa, kaikemmoisia elukoita, nähtävyyksiä, kaupunkeja ja ruokaa. mmm... Ruokaa.
Seuraavan kerran päivitystä mahdollisesti Roomasta, jossa meitä odottaa kuuma ja paahtava helle, sekä pölyiset kadut.
Että semmoista täältä Pikkuiselta siskolta, jonka ominaiskapasiteetin arvoa vielä selvitellään.
tiistai 17. helmikuuta 2015
Pikkuisen siskon reissupurkaus
Pikkuisen siskon rakas Pikkuveli ei sitten halunnutkaan kirjoittaa blogitekstiä. Vaikka itse pidän kirjoittamista hauskana silloinkin, kun kukaan ei lue. Ilmeisesti samasta puusta veistetyt voivat olla kaukana toistensa kaltaisuudesta. Ehkäpä tuo kuitenkin muuttuu, kun tulee jotain kiinnostavampaa kirjoitettavaa ja kenties lukijoita (sitten kun viitsin julkistaa blogin myös muille sukulaisille).
Pikkuveljen suhtautuminen tähänkään asiaan ei kyllä tullut sinänsä yllätyksenä. Kun minä olen täyspäiväinnostuja, jaksaa pikkuveli sitä nippanappa osa-aikaisesti. Minä innostun helposti ja jaksan intoilla pitkään pienestäkin. Kertoessani jostain reissusuunitelmasta vaihtelee Pikkuveljen suhtautuminen siihen riippuen vuorokauden ajasta, päivämäärästä, kuun asemasta ja Veenuksen suhteesta Plutoon. Koska en ole astrologian asiantuntija, en ole kovin hyvä ennustamaan oikeaa hetkeä...
Pikkuveli siis tulee reissuun, koska tämä keskiaikaisten kidutusvälineiden asiantuntija ja itseoikeutettu terrorisoija pakottaa. Onneksi sentään on ilmaista (tai lähes ilmaista, koska mikäänhän ei tule ilman hintaa) ja Pikkuinen sisko maksaa kaiken. Näillä siis on joku ero, jota oma pieni pääni ei tahdo ymmärtää. Ilmeisesti sadismia opettelemalla siellä saattaa olla kivaa ja uusia paikkoja sentään näkee (innostuksen tasosta päätellen, jotta voi jatkossa vältellä niitä)...
Onneksi sentään välillä Pikkuvelikin jaksaa innostua edes hiukan. Näin saatan uskotella itselleni, että kannattaa raataa pyykkimuijana ja säästää kaikki saadut rahat, jotta ne voi sitten kerralla Euroopassa. Niin, että anteeksi vain Suomen käsityöläiset, ette saa näitäkään rahoja.
Viimeisin yhteisen innostuksen kohde on Saksassa Erdingissä sijaitseva Galaxy-erding-vesipuisto. Yllättävän vaikeaksi osoittautui löytää vesipuisto, joka olisi parempi kuin Suomessa ja sijaitsisi alustavaan reittiin nähden sopivasti. Turkkiin reissaaminen tuntui hankalalta, vaikka se junalipulla olisikin mahdollista ja Espanja ei kiinnostanut muuten. Näin ollen reissusta uhkaa tulla melko Saksa-painoitteinen ja huvipuisto vierailut sijoittuvat ajallisesti lähekkäin.
Tämä Euroopan suurin sisävesipuisto toivottavasti osoittautuu lupausten mukaiseksi. Tosin saunaosastolle saa mennä vain yli 16-vuotiaat. Mitäköhän härskiä siellä tapahtuu?
Leikkiähän tämä vain, vaikkakin totista. Pikkuveli on rakas ja kaikkeen voi onneksi kommentoida: Se nyt vaan on Siinä Iässä.
Pikkuveljen suhtautuminen tähänkään asiaan ei kyllä tullut sinänsä yllätyksenä. Kun minä olen täyspäiväinnostuja, jaksaa pikkuveli sitä nippanappa osa-aikaisesti. Minä innostun helposti ja jaksan intoilla pitkään pienestäkin. Kertoessani jostain reissusuunitelmasta vaihtelee Pikkuveljen suhtautuminen siihen riippuen vuorokauden ajasta, päivämäärästä, kuun asemasta ja Veenuksen suhteesta Plutoon. Koska en ole astrologian asiantuntija, en ole kovin hyvä ennustamaan oikeaa hetkeä...
Pikkuveli siis tulee reissuun, koska tämä keskiaikaisten kidutusvälineiden asiantuntija ja itseoikeutettu terrorisoija pakottaa. Onneksi sentään on ilmaista (tai lähes ilmaista, koska mikäänhän ei tule ilman hintaa) ja Pikkuinen sisko maksaa kaiken. Näillä siis on joku ero, jota oma pieni pääni ei tahdo ymmärtää. Ilmeisesti sadismia opettelemalla siellä saattaa olla kivaa ja uusia paikkoja sentään näkee (innostuksen tasosta päätellen, jotta voi jatkossa vältellä niitä)...
Onneksi sentään välillä Pikkuvelikin jaksaa innostua edes hiukan. Näin saatan uskotella itselleni, että kannattaa raataa pyykkimuijana ja säästää kaikki saadut rahat, jotta ne voi sitten kerralla Euroopassa. Niin, että anteeksi vain Suomen käsityöläiset, ette saa näitäkään rahoja.
Viimeisin yhteisen innostuksen kohde on Saksassa Erdingissä sijaitseva Galaxy-erding-vesipuisto. Yllättävän vaikeaksi osoittautui löytää vesipuisto, joka olisi parempi kuin Suomessa ja sijaitsisi alustavaan reittiin nähden sopivasti. Turkkiin reissaaminen tuntui hankalalta, vaikka se junalipulla olisikin mahdollista ja Espanja ei kiinnostanut muuten. Näin ollen reissusta uhkaa tulla melko Saksa-painoitteinen ja huvipuisto vierailut sijoittuvat ajallisesti lähekkäin.
Tämä Euroopan suurin sisävesipuisto toivottavasti osoittautuu lupausten mukaiseksi. Tosin saunaosastolle saa mennä vain yli 16-vuotiaat. Mitäköhän härskiä siellä tapahtuu?
Leikkiähän tämä vain, vaikkakin totista. Pikkuveli on rakas ja kaikkeen voi onneksi kommentoida: Se nyt vaan on Siinä Iässä.
Pikkuveljen reissupurkaus
En tahdo. En tahdo. En tahdo. Miksi minun pitää kirjottaa jotain tylsää blogia, jota kukaan ei katso? En tahdo. En jaksa. Miksi? Miksi? Miksi? Siksi, että äiti tietää, miten menee. Päätä seinään. Päätä seinään. En jaksa. En jaksa. Miksi? Miksi? MIKSI?
Miksi olen lähdössä reilille: Syy 1 Sisko maksaa.
Pikkuisen siskon kommentti (istuu vahtimassa kirjoittamista): "Siksi. Siksi. Siksi. Että tähän blogiin tulisi näkökulma myös sinulta.Koska sinun kaverisi ovat todennäköisesti kiinnostuneempia sinusta kuin tylsästä Pikkuisesta isostasis...
En kuule mittään nännännännäää. Heitämpä pari kärrynpyörää, kun en kuule mittään nännännäää.
Pikkuinen sisko jatkaa: ... siksi, mutta ei ole Pakko. Varaudu kuitenkin täysin iälleni sopimattomaan raivokiukkuun, kun et innostunutkaan minun jälleen kerran hyvästä ideastani, jota muut eivät ymmärrä. Hmph. Ugh. Olen puhunut.
Lopeta se saarnaaminen et sä mikään pappi oo vaan pyykkimuija. et revi siitä nännännäää. Pikkuinen sisko älä hebaa, tai kaiva pebaa. Leikkiähän vaan tää, toivottavasti mua ees joku ymmärtää.
Miksi olen lähdössä reilille: Syy 1 Sisko maksaa.
Syy 2 Pääsen näkemään maailmaa.
Syy 3 Kun se on melkein ilmaista, koska sisko auttaa.
Syy 4 Siellä on kivaa
Syy 5 On PAKKO
lauantai 14. helmikuuta 2015
Matkaseurasta
Ihmetystähän tuo aiheuttaa. Itsellänikin. Kuukausi (tarkalleen ottaen 35 päivää) reissussa ja valitsin matkaseuraksi pikkuveljeni, joka on juuri saapunut teini-ikään. Tuohon riemastuttavaan ikään, jossa kaikki on ihan sama, mikään ei kiinnosta, kaikki on keskimäärin huonosti ja sanottavan saa oikeasti nyhtää keskiaikaisten kidutusvälineiden avustuksella.
.JPG)
Syy yksi. Minä. Kyllä. Kuvassa sekä Pikkuveljen, että Pikkuisen siskon huulet ja ikenet ovat epäluonnollisen punaiset. Johtuu eräästä aivoja jäädyttävästä juomasta. Vaikka Pienen siskon teini-ikä on virallisesti mennyt jo hiukan jälkeen Kekkosen päätettyä presidenttiuransa, olen edelleen valmis kaikkeen hölmöön ja osaan myös kiukutella turvallisessa ympäristössä. Minusta on lisäksi tullut melko laiskanpulskea - en jaksa hurjaa yöelämää ja ilta ysin jälkeen ajattelen lähinnä pehmeää sänkyä.
.jpg)
Syy kaksi. Pikkuveli. Tuosta teini-ikäisestä honkkelosta, joka on alkanut ryöstää kaikki vanhat liikuntavarusteeni on kehittynyt sen verran mielenkiintoinen olento, että on ihan hauska yrittää selvittää sen olemusta. Lisäksi tämä urheilullinen poika jaksaa kiivetä nurisematta yhdelle jos toiselle kukkulalle ja maisemapaikalle. Hän ei vaadi pitkiä krapulasta toipumisia tai geneerisiä yöklubivierailuja. Mielenkiintoisen pubin voi tämänkin kanssa (ennen iltaa) käydä katsastamassa. Hän näyttää myös kuvissa tasn yhtä hölmöltä kuin minäkin (jos ei hyviä, niin tasapainoisia reissukuvia).
Syy kolme. Me. Pikkuinen sisko pitää aikas paljon tuosta Pikkuveljestä. Olemme molemmet yhä säilyttäneet melko avoimen kiinnostuksen ympäröivään maailmaan. Yhteisen rehoittavan hiustyylin lisäksi meillä on paljon muutakin yhteistä. Pidämme huvipuistoista, hassuista nippelitiedoista, historiasta (siis niistä erityisen mehukkaista kohdista), jäätelöstä, tyhmistä peleistä, huimista maisemista... On paljon mikä kiinnostaisi Pikkuveljeä, muttei minua ja sama toisinpäin, mutta ajattelemalla mikä on yhteisesti kivaa täyttäisi hiukan pidemmänkin reissun toiminnalla.
Pikkuveljen voi turvallisesti ottaa reissuun, kun se ei vedä hernettä ... ja vaikka vetäisisikin sisarussuhteet kestävät aika paljon.
Lisäksi olemme tasan yhtä aamuvirkkuja, kuten kuvasta näkyy. Nukumme hyvin junassa, autossa, lautalla, penkillä, hostellissa...
En keksinyt kivaa reissua, johon sitten valkkailin matkakumppania. Silloin kesäisellä Hämeenkadulla keksin reissun Pikkuiselle siskolle ja Pikkuveljelle.
torstai 5. helmikuuta 2015
Luovuuttaan...
En ole saanut nyt tarpeeksi henkistä tukea tässä. En vaikka olen googlettanut sitä jo tunnin verran. Läheisiltäni tuskin löydän, sen takia sitä lähinnä kaipaankin. Tiedän saavani hyviä ideoita. Ikävä kyllä muut eivät ymmärrä niitä tai pitävät niitä turhana elämän vaikeutamisena... Jos netistä löytyy oma yhteisö jokaiselle fetissille, jonka kavereiden kanssa muutaman tuopposen jälkeen visioi, miksei sitten edes yhtä asioita toteuttanutta minun ajatuksilleni?
Eikö kukaan oikeasti ole reissannut kuukautta minirinkalla (päivärepulla) tai ihannoi siitä, että sinnekkin jää turhaa tilaa? Tai siis kyllähän niitä löytyi. Mies, jonka mielestä riittää yhdet kalsarit jalkaan ja toiset taskuun siltä varalta, että löytää elämänsä naisen. Ja nainen, joka pakkasi hyvin kevyesti 65 litran rinkkaan. Jep... Ja paljon itsestään selviä ohjeita, kuten älä pakkaa mukaan hiustenkuivaajaa.
Entä onko kukaan Interraililla käynyt Kreikassa ja erityisesti Ateenassa? Siis siten, ettei ole matkannut Makedonian, Serbian, Croatian ja Slovenian läpi? Kyllä, kyllä on. Mutta nämä kaikki olivat ilmiintyneet Kreikan rannikolta Ateenaan niin itsellään selvällä ja selkeästi halvalla tavalla, ettei siitä osuudesta reissua tarvitse kertoa muille. Tai ehkä se on salaista? Tai muuten epäilyttävää. En minäkään kertoisi, jos kohtaisin Grangerin Igumenizassa ja ilmiintyisin hänen kanssan Ateenaan.
Mutta ei, en aio luovuttaa. Jos netistä ei löydy ohjeita, miten hammasharjan saa pakattua tiiviimmin ja M-kokoisen paidan saa mahdutettua vauvan bodyn viemään tilaan, niin ei sitten. Keksin ne ihan itte ja jaan ne itseni kanssa. Pikkuveljen kamatkin pakkaan minä äidin sijaan, niin eipä tule viimehetken Pistetään sittenkin rinkka ruumaan -päätöksiä. Me matkaamme käsimatkatavaroilla ja piste. Tai puolipiste. Tai pilkku. Neljä kuukautta kuitenkin pitkä aika ja mieli voi muuttua.
Mutta Ateenaan me menemme. Vaikka sitten Poimittaislinjalla (kyllä, koen juuri Potterenesanssia). Tai emme mene, jos keksin jonkin paremman idean...
Eikö kukaan oikeasti ole reissannut kuukautta minirinkalla (päivärepulla) tai ihannoi siitä, että sinnekkin jää turhaa tilaa? Tai siis kyllähän niitä löytyi. Mies, jonka mielestä riittää yhdet kalsarit jalkaan ja toiset taskuun siltä varalta, että löytää elämänsä naisen. Ja nainen, joka pakkasi hyvin kevyesti 65 litran rinkkaan. Jep... Ja paljon itsestään selviä ohjeita, kuten älä pakkaa mukaan hiustenkuivaajaa.
Entä onko kukaan Interraililla käynyt Kreikassa ja erityisesti Ateenassa? Siis siten, ettei ole matkannut Makedonian, Serbian, Croatian ja Slovenian läpi? Kyllä, kyllä on. Mutta nämä kaikki olivat ilmiintyneet Kreikan rannikolta Ateenaan niin itsellään selvällä ja selkeästi halvalla tavalla, ettei siitä osuudesta reissua tarvitse kertoa muille. Tai ehkä se on salaista? Tai muuten epäilyttävää. En minäkään kertoisi, jos kohtaisin Grangerin Igumenizassa ja ilmiintyisin hänen kanssan Ateenaan.
Mutta ei, en aio luovuttaa. Jos netistä ei löydy ohjeita, miten hammasharjan saa pakattua tiiviimmin ja M-kokoisen paidan saa mahdutettua vauvan bodyn viemään tilaan, niin ei sitten. Keksin ne ihan itte ja jaan ne itseni kanssa. Pikkuveljen kamatkin pakkaan minä äidin sijaan, niin eipä tule viimehetken Pistetään sittenkin rinkka ruumaan -päätöksiä. Me matkaamme käsimatkatavaroilla ja piste. Tai puolipiste. Tai pilkku. Neljä kuukautta kuitenkin pitkä aika ja mieli voi muuttua.
Mutta Ateenaan me menemme. Vaikka sitten Poimittaislinjalla (kyllä, koen juuri Potterenesanssia). Tai emme mene, jos keksin jonkin paremman idean...
keskiviikko 4. helmikuuta 2015
Reissuhehkutusta
Nyt se on varmaa. Minä ja pikkuveli lähdemmä maailmalle kesäkuun 21. päivä ja tulemmepa vielä takaisinkin. Syömisiä ja majoittumisia ei vielä ole, mutta...
Niin se luvattu (alustava) hehkutus. Kuten ylhäällä näkyy (toivottavasti). Me mennään Roomaan! (paavi ja gladiaattorit), me mennään Napoliin! (pitsaa), me mennään Pompeijiin! (historiaa ja Milla Magia), me mennään Ateenaan! (aurinkoa ja jumalia), me mennään Veneziaan! (kuva ei suostu näyttään, mutta siis lautalla = ei tuntejen junamatkaa), me mennään Wieniin (edellisestä reissusta oppineena: ole paikassa niin pitkään, että muistat olleesi siellä),me mennään Prahaan! (olutta ja maailmanperintöä), me mennään Rustiin! (isohkoja vuoristoratoja ja eurooppaa), me mennään Berliiniin! (toista maailmansotaa ja siskoa ja näälämiestä ja siskonpoikaa ja erihalpaa majoitusta), me mennään myös Billundiin! (legolandiaa) ja Köpenhaminaan! (Tivolia ja polkevia tanskalaisia).
Pieni sisko kiittää ja jatkaa haaveilua.
Lento Roomaan 2 x 49€ -> check
Majoitus Roomassa 3 yötä -> check
Interrail-lippu 2 x 442€ -> check
ja vielä äidin iloksi lennot Suomeen 2 x 51,90€ -> check
Rahaa on säästetty ja siinä on pyykkimuija (jep, jep olen pesulassa töissä) aina töissä ollessaan ajatellut kuumanpaahtavaa Roomaa tai riemunkirjavaa Berliiniä ja sulosävelistä Wieniä ja mennyttähenkivää Ateenaa ja Napolia ja Pompeijia ja Kööpenhaminaa ja ja... Nyt alkaa rahatkin olla viimeisiä kolikoita lukuunottamatta kasassa ja alkaa tuntua todellisemmalta..
Tähän blogiin olisi tarkoitus laittaa muistoja, meininkejä ja vähän muistilistaakin lähinnä omaksi iloksi, mutta myös niitä kahta Suomeen jäävää varten jotka osaavat vähän ikävöidäkin.. Kyllä äiti, olet toinen heistä.
Budjettia on tehty ja vaikka 3500€ tuntuu summana isolta, niin yllättäen se katoaa, kun laskeskelee yks plus kaks. Kuukausi on pitkä aika ja paljon säästäisi, jos matkustaisi useamman hengen porukassa, voisi majoittua huonommissa paikoissa (13 v pikkuveljen kanssa ei), ei kävisi kolmessa huvipuistossa ja eläintarhassa ja vesipuistossa ja niin... Toisaalta huomattavia säästöjä tulisi myös jos jäisi Suomeen, ei kävisi missään ja muistelisi kymmenen vuoden päästä juttuja, jotka sattuivat jollekkin toiselle.
Pieni sisko on jo kerran reilannut, pikkuveli matkustanu pari kertaa junalla Suomessa, katsotaan joskos oltaisiin opittu jotain.
Niin se luvattu (alustava) hehkutus. Kuten ylhäällä näkyy (toivottavasti). Me mennään Roomaan! (paavi ja gladiaattorit), me mennään Napoliin! (pitsaa), me mennään Pompeijiin! (historiaa ja Milla Magia), me mennään Ateenaan! (aurinkoa ja jumalia), me mennään Veneziaan! (kuva ei suostu näyttään, mutta siis lautalla = ei tuntejen junamatkaa), me mennään Wieniin (edellisestä reissusta oppineena: ole paikassa niin pitkään, että muistat olleesi siellä),me mennään Prahaan! (olutta ja maailmanperintöä), me mennään Rustiin! (isohkoja vuoristoratoja ja eurooppaa), me mennään Berliiniin! (toista maailmansotaa ja siskoa ja näälämiestä ja siskonpoikaa ja erihalpaa majoitusta), me mennään myös Billundiin! (legolandiaa) ja Köpenhaminaan! (Tivolia ja polkevia tanskalaisia).
Pieni sisko kiittää ja jatkaa haaveilua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)